Historian usva perjantaina 18. heinäkuuta 2014 |Terttu Vähäsarja
Perjantai 18. heinäkuuta 2014 oli uutisiltaan puolipilvinen päivä. Median ykkösmurhe savusi Donetskissa. Eilen Venäjä-mielisten kapinallisten ohjus pudotti vahingossa Boeing-koneen, lähes 300 matkustajaa kuoli, enimmät hollantilaisia. Suomessa tulli pysäytti aselastin, joka oli matkalla Vietnamista Ukrainaan. Konflikti kuulosti kovin kaukaiselta. Nokian matkapuhelimet vetivät viimeisiään. Suomen valtio ei ollut persauki, mutta tuijotti jo velkaantumisen varoituskolmiota. Lehdet päivittelivät kansanterveyden uusavuttomuutta. Pilalle lellityt reppanat eivät kestäneet nuhaa tai ripulia vaan turvautuivat heti hätänumeroon ja ambulanssiin. Ilmastoahdistus ei pahemmin varjostanut autoilua. Harva kysyi lehmänmaitojäätelölle vegaanista vaihtoehtoa. Kesä 2014 on likellä kevättalvea 2023, yhdeksässä vuodessa muistot eivät ihan kultaannu. Aikalaiset kokivat vaivansa ja harminsa. Vesi oli välillä viileää tai sinileväistä. Auringonpalvojia oli vähänlaisesti, useampi kyhjötti somessa, satoi tai paistoi. Hyvin pyyhkimiseltä melkein kaikki tuo kyllä näyttää tämän päivän horisontista. Aavistiko pandemiaa ja eurooppalaista suursotaa yksikään pieni, keskikokoinen tai suuri suomalainen ihminen? Itä-Helsingistä näkyy itään. Siitä ilmansuunnasta usva aina nousee. Vuosaaren Aurinkolahti tuo mieleen Viipurin Tervaniemen iki-ihana uimalan. Talvisota tuulahtaa suvessa, mutta rannoilla on unihiekkaa. Valveunen näkijät ovat välinpitämättömiä, mutta aikojen päästä he kysyvät toisiltaan ja itseltään: Oi, muistatko viimeisen kesän. 


 

​